Ida

Kävin taas elokuvissa. Yksin, keskellä päivää. Olen aloittanut uudessa työssä kolme viikkoa sitten, ja nyt sattui olemaan putkeen viiden päivän vapaa. Tekee hyvää.

Elokuva kertoo nuoresta naisesta, joka on viettänyt lapsuutensa luostarissa ja on juuri antamassa nunnalupaustaan. Väliin tulee kuitenkin tieto vanhempien kohtalosta sodan aikana. Elokuva sijoittuu 60-luvun Puolaan. Se on mustavalkoinen; täynnä kauniita kuvia, musiikkia, tunteita ja tunnelmia. Sain paljon ajattelemisen aihetta. Oman elämän mutkat oikenivat, tuli levollinen olo. Vaikka teatterissa kyynelkanavat aukesivat pariin kertaan. Tai ehkä juuri siksi.

Luen myös juuri kirjaa Kaikki se valo jota emme näe, englanniksi. Olen vielä aika alussa, joten vielä en osaa sanoa kauheasti. Ostin myös Laura Lindstedin Oneironin. Olihan se kallis, mutta hei, kirjalijankin pitää elää.

Taide on ihmeellinen asia.Se ei ainoastaan anna ajattelemisen aihetta, vaan vaikuttaa ihmiseen ainutlaatuisen kokonaisvaltaisesti. Ja mikä parasta, kukaan ei voi sanoa mitä siitä pitää ajatella. Saa omaan elämäänsä juuri sitä mitä milloinkin on vailla.

Yhteiskuntamme on niin työpainotteinen. Olemme vihaisia, väsyneitä ja tympääntyneitä. Kuinka tärkeää juuri silloin olisi kokea taidetta. Usein se juuri silloin jää. Kun on parempi aika, niin jaksaa lähteä. Mutta miten tärkeää on saattaa taide juuri niiden ulottuville, jotka eivät jaksa, ehdi tai pysty. Kannatan lämpimästi taidemuotojen viemistä vanhainkotiin, vankiloihin, mielisairaalaan. Miksei myös työttömille voisi järjestää tilaisuuksia nähdä ja kokea taidetta? Kun katsotaan elokuvaa, porukalla, sen vaikutukset ovat mittaamattomat. Voi kokea yksin, yhdessä; pukea tunteensa sanoiksi, keskustella.

Joskus on mukava kokea taidetta myös yksin. On tilaa ajatella mitä ikinä. Ei tarvitse keskustella ja jakaa, vaan voi pitää kokemuksen ihan itsellään. Vaikka enhän nytkään tehnyt niin: minun teki mieli jakaa kokemukseni teidän kanssa.

Siitähän ihmiselämässä on kysymys: jakamisesta. Tunteiden, ajatusten ja tavaroiden. Se minkä jakaa muuttuu kaksinkertaiseksi. Jakaessaan saa hyvän mielen niin itselleen kuin muille. Ehkä keventää jonkun taakkaa. tai antaa ajattelemisen aihetta.

Minusta se, että tuo muille hyvää mieltä ei ole keneltäkään pois. Ihmiset ovat niin monessa tilanteessa: kuka sairas, työtön, lapsikatraan kanssa selviämässä, uupumassa työstä. Emme aina näe sitä mikä on totta. Ihmisten sisällä velloo valtava meri: huolestuneisuutta, ikävää, kipua, kaipausta, kolotusta. En minä ole ainoa. Kaikilla on huolia, kaikki kokevat riittämättömyyttä, eivät osaa. On harhaa kuvitella että olisin ainoa. Siksi on tärkeää ojentaa käsi, kukin omalla tavallaan. Minä teen sen näin, kirjoittamalla.